sunnuntai, 18. elokuu 2019

Aivojen lineaarisen ja spatiaalisen toimintamoodin vaikutus miehen sukupuolikäyttäytymiseen ja kofeiinin sukupuolikuria rapauttava vaikutus

Hippokampus, spatiaalisen oppimisen keskuksena, vaikuttaa voimakkaasti miehen seksuaalikäyttäytymiseen. Olen perehtynyt aiheeseen kenttätutkimuksen tasolla tietoisesti 3-vuotiaasta asti, ja vuosituhannen vaihteessa käytin useamman vuoden perehtyäkseni alan tutkimukseen ja muuhun Internetistä löytyvään aineistoon, joka valotti miehen ja naisen seksuaalisuuden eroja. Havaitsin melko pian, että miehillä aivotoiminta on seksin suhteen voittopuolisesti lineaarista, kun se taas naisilla on vastaavasti spatiaalista. Keskivertomiehen voi sanoa omaavan penistotemisen maailmankuvan.

Kun aivot toimivat lineaarisessa, eli putkimoodissa, mahtuu miehen ajatusputkeen ainoastaan hänen oma kullinsa, ja koko toiminnalla on pelkästään yksi päämäärä, mällin lennätys. Partneri, oli se sitten nainen, mies, lammas, made, pölynimuri, lypsykone, tai mikä tahansa, teknisesti tarkoitukseen soveltuva organismi, laite tai esine, on todellakin pelkästään esine, masturbaatioapuväline. Eräs 57-vuotias mies löytyi kuolleena partnerinsa päältä, pöydänjalka hanurissaan, menehdyttyään sydänkohtaukseen hekuman huipulla. Naapuri tuli tarkastamaan tilanteen pölynimurin huudettua yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta. Miehen leski kertoi pihdanneensa noin viisi vuotta, ja salasuhteen imurin ja pöydän kanssa jatkuneen jo pitkään. Eräs toinen herra oli riistämässä pölynimurinsa neitsyyttä, mutta unohti hormonaalisen sisäerityksensä kuohunnassa, että suukappaleessa oli vahvan kumihihnan pyörittämä roskasilppuri.Varsinainen vagina dentata siis (hampaallinen emätin). Hänen instrumenttinsa kokoonkursimiseksi tarvittiin parisataa tikkiä. Vehje saatiin toimivaksi, mutta, operaation tehneen kirurgin mukaan, se ei todellakaan ollut mikään ilo silmälle. Ilmiötä esiintyy myös naisilla, eräs nainen löytyi kuolleena kylpyammeesta, verkkovirtakäyttöinen sähköhammasharja alahuulten välissä törröttäen. Seksuaalisuus yhdistettynä lineaariseen aivotoimintaan, työllistää Darwin-palkintolautakuntaa mielenkiintoisilla ehdokkailla.
Tällainen mies virittää naispuolisen apuvälineen tunkemalla kieltään hänen kurkkuunsa, kourimalla tissejä, ja ronkkimalla sormella jalkojen välistä, etsien kosteaa, upottavaa täplää. Löydettyän pilkan, hän survoo kalunsa sisään, rynkyttää silmät ummessa läähättäen ja hampaitaan kiristellen rojut torveen mahdollisimman rivakasti ja hyytyy samantien ameebaksi, menettäen totaalisesti mielenkiintonsa apuvälineeseensä.
Tässä toimintamoodissa aivot toimivat samaan tapaan kuin muillakin eläinlajeilla. Olen tehnyt havaintoja koirista, kissoista ja hevosista, ja ainakin niiden käyttäytyminen on verrannollista putkiaivoisten miesten seksuaalikäyttäytymiseen.

man-woman20switches2.jpg

Joidenkin miesten aivot toimivat kuitenkin tässä suhteessa siten, että hippokampuksessa tapahtuva spatiaalinen oppiminen ohjaa toimintaa siten, että mies tiedostaa, paitsi olevansa itse psykofyysinen kokonaisuus, myös olevansa interaktiivisessa tilanteessa toisen psykofyysisen kokonaisuuden kanssa, jolla on omat toimintatapansa pyrkiä omiin tavoitteisiinsa. Osalla miehistä aivot toimivat todellakin samoin kuin naisten enemmistöllä tässä suhteessa, sillä naisen seksuaalisuus kallistuu aivotoimintojen tasolla spatiaaliseen suuntaan. Syy tähän löytyy ontologisista, biologisista tekijöistä. Nainen on edelleen tässä suhteessa se kivikautinen naaras, joka tarvitsi miestä turvaamaan jälkikasvun eloonjäämisen ja lajin jatkumisen, pelkkä siittäminen ei riitä. Putkiaivoinen mies taas on vielä, seksuaalikäyttäytymistään ohjaavan aivotoiminnan perusteella, metsän siimeksestä luolanaisia kuikuileva, rystysiä apujalkoina käyttävä karvaselkäinen, neuro-evolutiivinen peräkammarin poika.

Spatiaalisesti ohjautuvassa toiminnassa naisella ei ole erogeenisiaalueita, vaan nainen on erogeeninen alue, psykofyysiseksi entiteetiksi miellettävänä, aika-ulottuvuudessa etenevänä prosessina, jota stimuloidaan seksuaalisesti, paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti, henkisellä läsnäololla ja naisen tarpeet huomioivalla intohimolla ja hellyydellä. Seksuaalinen toiminta ei ole silloin pelkkä siittäminen, vaan siinä ilmenee piirteitä, jotka viittaavat sitoutumiseen ajallisessa ulottuvuudessa. Toiminnan tarkoitukseksi muodostuu usean osatekijän summana kahden psykofyysisen prosessin interaktion tuottama yhteinen nautinto, jonka seurauksena voi olla toivottu rakkauden hedelmä, tai sattuma eli valitettava vahinko, kuten allekirjoittanutkin tietää olevansa.

Havainnollisimmin näiden kahden toimintamoodin väliseen eroon pääsee tutustumaan käytännössä, vertaamalla esimerkiksi pornofilmiä tantraseksiä esittävään fimiin. Mies voi myös hakea tuntumaa siihen, miten nainen kokee eri tyyppiset miehet seksissä, luopumalla kakkospoikuudestaan ja harrastamalla äijäkivaa eri tyylisten partnerien kanssa bottom-roolissa. Tällainen havainto-opetus olisi, paitsi valaiseva, ehkä myös vapauttava kokemus, ja voisi ehkä muuttaa putkiaivoisten miesten seksuaalikäyttäytymistä siten, että käyttäytyminen naispartnerin kanssa saattaisi kehittyä spatiaalisemmaksi tai, että he ryhtyisivät tyydyttämään tarpeitaan sellaisten miesten kanssa, joiden suhde seksiin on myös lineaarinen; sama se, mitä saa, kunhan saa.

Koska kofeiini estää spatiaalista oppimista ja aiheuttaa aivovaurioita, jotka alentavat hippokampuksen spatiaalisen oppimisen kapasiteettia progressiivisesti, ja samalla kykyä interaktiiviseen seksuaaliseen toimintaan, taannuttaa kofeiinin vaikutus homo sapiensin homo sensorikseksi, ajattelevasta ihmisestä putkiälyllä varustetuksi luiskaotsaksi, jonka toimintaa ohjaavat enemmän stressi- ym. hormonit, kuin laaja-alainen havainnointi ja rationaalinen tilanneanalyysi tietoisella ja intuitiivisella tasolla. Tämä ei voi olla vaikuttamatta myös seksuaalikäyttäytymiseen, jossa alkaa esiintyä pahimmillaan pakkomielteistä seksiriippuvuutta, joka suunnataan, yleensä alkoholikompassilla, kutakuinkin mihin tahansa kohteeseen, missä tuntuu pulssi, tai on edes vielä lämmin. Asiaan vaikuttaa se, että kofeiini lisää testosteronin tuotantoa ensin, mutta pitkän päälle ehdyttää sitä niin paljon, että seurauksena on impotenssi.

Seksuaalinen holtittomuus, hypomania, tunnetilojen nopeat vaihtelut ja emotionaalinen ylireagointi saattavat olla ensimmäisiä kofeinismin oireita, jotka kertovat aivojen kemiallisen tasapainon olevan suistumassa skitsofrenian suuntaan. Mikäli yksilölliset ominaisuudet estävät muiden oireiden kehittymisen, saattaa henkilö pysyä puberteettimaisen nuorekkaana ja viriilinä yhteishyvänä hamaan hautaan saakka. Osalle taas kehittyy myrkytyksen edetessä masennus, ahdistuneisuus, paniikkihäiriö, ms-oireilua ja krooninen hiivatulehduskierre, jotka hillitsevät menojalkaa tehokkaasti jatkossa, jolloin henkilö voi keskittyä oireisiinsa ja seksielämäänsä turvallisesti kotiympäristössä juuri niin holtittomasti kuin keskenään haluaa, tai turvautua SSRI-lääkkeisiin, joiden avulla seksuaalinen holtittomuus voi parantua kokonaan ja lopullisesti, ja säästynyt energia voidaan valjastaa palvelemaan kansantalouden kasvua työelämän palveluksessa, sehän kuitenkin viime kädessä on elämän tarkoitus länsimaisessa kulttuurissa.

Jånbackanin Levitaatiotutkimuskeskus
Seksuaalineurofilopsykotoksikopatologian laitos
Artikkelisarja: Rahvaanomaistettua seksuaalitiedettä joka kotiin eli; Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää seksistä, mutta kysynyt väärästä paikasta.

keskiviikko, 14. elokuu 2019

Lähinäkö alkaa parantua

On aika yleistä, että tuossa neljänkymmenen tienoilla alkaa lähinäkö heiketä, ja edessä on lukulasien hankkiminen. Kuudenkympin tienoilla taas alkaa ulkonäkö rapistua, mutta se on eri juttu. Heikentyntynyttä lähinäköä pystyy parantamaan, ulkonäköäkin jonkin verran, mutta ulkonäön rapistumisen estäminen pitää aloittaa jo nuorena oikeilla elintavoilla. Olen nähnyt netissä kuvia naisista, jotka ovat kuusikymppisinä parikymppisen näköisiä siksi, että ovat syöneet pelkkiä hedelmiä eivätkä ole käyttäneet huumeita, kuten alkoholia, kofeiinia ja tupakkaa koko elämänsä aikana.

Mutta mennäänpä takaisin siihen lähinäköön. Heikennyt lähinäkö alkoi parantua minulla siten, että lopetin 2008 täydellisesti kofeiinin käytön ja ryhdyin poistamaan kehooni kertyneitä kofeiinijäämiä, jotka sotkevat täydellisesti kehon kemiallisen tasapainon ja saavat lihakset jäykistymään yhteen asentoon. Isäni oli ääripään tapaus tässä suuhteessa, hänen jalkansa jäykistyivät koukkuun siten, että niitä oli mahdoton suoristaa, ja kummatkin jalat jouduttiin amputoimaan.

Itselläni lihasjäykkyys ja krampit ovat kadonneet lähes täydellisesti sen jälkeen, kun kehitin vuonna 2010 hoitoprotokollan joka poistaa kehoon kertyneitä kofeiinijäämiä. 80-luvun puolivälistä vaivanneet vaikea masennus, ahdistuneisuus, paniikkihäiriö ja unihäiriöt katosivat ja lihasjäykkyys alkoi hellittää jo aiemmin, aika pian kofeiinin käytön lopettamisen jälkeen.

Nyt puhdistuminen on edennyt niin pitkälle, että lähinäkö on alkanut parantua. Olen pystynyt käyttämään tietokonetta ilman lukulaseja viime viikkojen aikana ensimmäisen kerran 25 vuoteen ja pystyn lukemaan pientäkin pränttiä ilman laseja hyvässä valaistuksessa alle 20 sentin etäisyydelta.

Keino, jolla näkö on alkanut parantua perustuu kehon puhdistamisen lisäksi beetakaroteenin nauttimiseen (3 tablettia/pv) ja tarkennusharjoituksiin, joissa tarkennan katseen vuoroin lähelle, vuoroin kauas. Eräänlaista silmäjumppaa siis. Lisäksi pyrin harjoittamaan silmän tarkennuslihaksia rentouttamalla ja jännittämällä niitä vuorotellen ja liikuttelemalla silmiä ääriasennosta toiseen sivuille, ylös/alas ja pyörittelemällä niitä. Vaikutus alkoi aika nopeasti, ja tavoitteena on pystyä elämään jatkossa kokonaan ilman lukulaseja.

Ikävä, että homma ei ole parantanut kovin kehuttavasti ulkonäköä. Tosin kehon puhdistaminen on poistanut syylät käsistä, kymmeniä luomia, jotka eivät olleet oikeasti luomia vaan ihonalaisia virtsahappokertymiä, ja iho on kauttaaltaan sileämpi kuin koskaan. Hiukset eivät rasvoitu enää likikään yhtä nopeasti kuin ennen, eikä kasvoista hilseile iho, ja mustapäät ovat kadonneet, samoin kuin jalkahiki.

torstai, 8. elokuu 2019

Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito Käypä hoito -suositus

Kahvi ja vieroitusoireet

Lisätietoa aiheesta
Klas Winell
19.6.2018
  • Kahvin juominen voi pahentaa tupakasta vieroittautumisoireita, koska kahvin aineenvaihdunta hidastuu nikotiinin vaikutuksen poistuttua elimistöstä.
  • Tupakoinnin lopettavaa tulisi kehottaa vähentämään kahvijuontia.
  • Kahvi voi lisätä relapsin vaaraa, koska niitä nautitaan usein samaan aikaan, jolloin mielihyväkeskuksessa syntyy synerginen vaikutus.
  • Swanson 1 käsittelee laajassa katsausartikkelissa vuosina 1972–1993 julkaistujen kahvin ja tupakan välistä vaikutusta käsittelevien epidemiologisten ja kokeellisten tutkimusten tuloksia.
    • Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että nikotiini nopeuttaa kahvin sisältämän kofeiinin hajoamista maksassa.
    • Tupakoijan kofeiinin metabolia on keskimäärin 60 % nopeampi kuin tupakoimattomien, mutta aineenvaihduntaan vaikuttavat yleiset tekijät, kuten
      • ikä
      • sukupuoli
      • maksan toiminnan perinnölliset ominaisuudet ja
      • maksasairaudet.
  • Kun tupakoija lopettaa tupakoinnin kofeiinin aineenvaihdunta hidastuu ja puoliintumisaika pitenee ja kofeiinin pitoisuus elimistössä suurenee 6.
  • On mahdollista, että paljon kahvia nauttivalla henkilöllä osa vieroitusoireista aiheutuisi suurentuneesta kofeiinin pitoisuudesta.
  • Kahvin juominen voi lisätä uudelleen aloittamisen vaaraa kolmen eri mekanismin kautta 2:
    • Palkitseva käyttäytyminen: kahvin juominen on myös yleisempää tupakoijilla ja siten kahvinjuonti voi olla ympäristötekijä, joka lisää tupakointia tietyillä henkilöillä 3. Psyykkinen stressi voi johtaa lisääntyneeseen tupakointiin ja kahvin kulutukseen. Kun henkilö kokee stressin hetkellisesti lieventyvän toisen nautintoaineen nauttimisen yhteydessä, hän yhdistää kaksi ainetta toisiinsa. Kuitenkin sekä kofeiini että nikotiini pitkään käytettynä itse asiassa altistavat stressin fysiologisille vaikutuksille 1, 2.
    • Biologisen vasteen voimistuminen: kahvin juominen tupakoinnin yhteydessä lisää nikotiinin vaikutusta 4. Tutkimuksissa on havaittu, että tupakointi on kaksi kertaa yleisempää kahvin juomisen jälkeen kuin ennen sitä 1. Sekä resiprookkinen vaikutus eli kofeiini ja nikotiini kumoavat toistensa sivuvaikutuksia. Kofeiini lisää ahdistuneisuutta, jota nikotiini helpottaa tupakoivilla henkilöillä 1.
    • Geneettinen alttius: eläinkokeissa ja kaksostutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että yleisesti nautintoaineiden käyttöön altistavat geenit altistavat muun muassa kahville ja tupakalle 5.

Kirjallisuutta

  1. Swanson JA, Lee JW, Hopp JW. Caffeine and nicotine: a review of their joint use and possible interactive effects in tobacco withdrawal. Addict Behav 1994;19:229-56 PubMed
  2. Dursun SM, Kutcher S. Smoking, nicotine and psychiatric disorders: evidence for therapeutic role, controversies and implications for future research. Med Hypotheses 1999;52:101-9 PubMed
  3. Tanda G, Goldberg SR. Alteration of the behavioral effects of nicotine by chronic caffeine exposure. Pharmacol Biochem Behav 2000;66:47-64 PubMed
  4. Shoaib M, Swanner LS, Yasar S ym. Chronic caffeine exposure potentiates nicotine self-administration in rats. Psychopharmacology (Berl) 1999;142:327-33 PubMed
  5. Swan GE, Carmelli D, Cardon LR. The consumption of tobacco, alcohol, and coffee in Caucasian male twins: a multivariate genetic analysis. J Subst Abuse 1996;8:19-31 PubMed
  6. Swanson JA, Lee JW, Hopp JW ym. The impact of caffeine use on tobacco cessation and withdrawal. Addict Behav 1997;22:55-68 PubMed

 

Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Kofeiinin kertyminen elimistöön pähkinänkuoressa / kofeiinikihdin etiologia

Faktat:

 

Kofeiini metaboloituu enimmäkseen virtsahapoiksi.
Kofeiinilla ja sen aktiivisilla aineenvaihduntatuotteilla on hyvin samankaltaisia vaikutuksia keskushermostoon.
Kofeiini alentaa veren virtsahappopitoisuutta.
 
Kofeiini kertyy kehoon ja sitä on päivittäiskäyttäjällä veressä 24/7.
Tämän kertymän lisäksi on otettava huomioon, että 35% nautitusta kofeiinista sitoutuu proteiineihin, joka ei näy veren pitoisuudessa.

Denaro et al, 1991, Effects of caffeine with repeated dosing.
 
Paraksantiini on kofeiinin pääasiallinen aineenvahduntatuote (85%), silti sitä poistuu virtsan mukana vain häviävän pieni murto-osa, suhteessa sen pienempien päämetaboliittien jäämiin.

 Benowitz et al, 1995
sivu 28

Paraksantiinin pääasiallisesta aktiivisesta metaboliitista 1,7 dimetyylivirtsahaposta, poistuu vain häviävän pieni murto-osa virtsan mukana.
 
Lelo et al, 1989, Paraxanthine metabolism in humans: determination of metabolic partial clearances and effects of allopurinol and cimetidine.
 
Kofeiini estää adenosiinia ja tehostaa adrenaliinia ja noradrenaliinia. Adenosiini on tärkein verisuonia laajentava välittäjäaine, kun taas adrenaliini ja noradrenaliini supistavat niitä. kertymiä voi syntyä verisuonistoon sileitä lihaksia ympäröivään sidekudokseen ja aiheuttaa kroonista verenkierron heikkenemistä pitämällä suonen sileät lihakset supistustilassa Koska kofeiini vaikuttaa voimakkaasti kaikkien keskeisten välittäjäaineiden tasoihin, sen vaikutus on systeeminen. Paitsi keskushermostoa, sen vaikutus solun sisäiseen kemialliseen tasapainoon laajentaa sen vaikutuksen koskemaan koko kehon jokaista solua, jota kautta se muuttaa elinten toimintatapoja ja aiheuttaa oireilua, jotka perustuvat yksilöllisille perinnöllisille ja ympäristötekijöille.
 

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 1992;108(19):1667 Leo Hirvonen, Kahvi ja terveys   Artikkeli on piilotettu lehdestä, mutta minulla on siitä kopio.

"Suun kautta nautitun kofeiinin väkevyys veressä on suurimmillaan 1–2 tunnin kuluttua. Puoliintumisaika on muutamia tunteja (Somani ja Gupta 1988), ja se on lyhyempi tupakoijilla ja kahvia runsaasti juovilla kuin näitä aineita käyttämättömillä. Kofeiinista muodostuu useita metaboliitteja, joista tärkeimmät ovat paraksantiini ja 1,7-dimetyyliksantiini. Vain vähäinen osa kofeiinista poistuu sellaisenaan ja osa saattaa oksidoitua täysin. Kofeiinin metabolia näyttää riippuvan annoksesta epälineaarisesti, mikä merkitsee metyyliksantiinien kertymistä elimistöön ja haittojen suhteetonta voimistumista annoksen suuretessa (Denaro ym. 1990).

 
 
Adrenaliini ja noradrenaliini supistavat munuaisten verisuonia, heikentäen läpivirtausta ja kohottaen munuaisten sisäistä verenpainetta. Tilaa kutsutaan munuaisten vajaatoiminnaksi, joka estää virtsahappojen erittymisen verestä virtsaan, aiheuttaen kroonisen virtsamyrkytyksen eli uremian, jonka oireet ovat sattumoisin samat, kuin paraksantiinimyrkytyksen oireet. Heikentyneen verenkierron vuoksi munuaiset saavat vähemmän ravinteita ja happea, ja niiden solujen, kuten kaikkien muidenkin solujen sisäinen kemiallinen tasapaino on hyökkää/pakene-valmiudessa 24/7. Tästä saattaa seurata munuaisten solukuolemaa, nekroosia ja lopulta munuaisten täydellinen toimimattomuus.
 
Kun verenkierron heikkeneminen ja munuaisfunktion muutos kohottavat kehon virtsahappopitoisuutta, nousee pitoisuus veressä niin korkeaksi, että virtsahapot alkavat kiteytyä sellaisiin kudoksiin, joissa nesteiden virtaus on hidasta, kuten luustoon, sidekudokseen ja rasvaan. Happotason aleneminen veressä on tutkimusten mukaan suhteessa käytetyn kofeiinin määrään, joten mitä enemmän käytät, sitä tehokkaammin hapot kiteytyvät kudoksiin.

Kofeiinin lääketieteellinen vastamyrkky, ja myös samalla täsmälääke virtsahappokertymien poistoon munuaisten kautta on diatsepaami, koska se laajentaa munuaisten verisuonia, jolloin verenkierto munuaisissa tehostuu, ja virtsahappojen poistuminen kiihtyy. (Itselläni 6mg/vrk laski veren virtsahappopitoisuutta 1mg/dl, joka on merkittävä lasku. Tämän lisäksi virtsan ph laski kahdeksasta hiukan yli kuuteen eli munuaiseni eivät poistaneet virtsahappoja lainkaan ilman diatsepaamia. Oireet helpottivat lähes siedettäviksi ja tummat silmänaluset katosivat.)
 
Monasterolo et al, 1996, Vascular and tubular actions of diazepam in isolated and perfused rat kidney.

Monasterolo et al, 2003, Reversal of benzodiazepine-induced renal vasculature relaxation with flumazenil.

Monasterolo, Elias, 1993, Evidence that diazepam elicits alterations on rat renal function.
 

Diatsepaami relaksoi myös aortaa, joka supistuu kehosta purkautuvien happojen vaikutuksesta. Aortakipu tuntuu selkeimmin istuessa takakenossa, ja selällä tai vasemmalla kyljellä maatessa. Kipu tuntuu suunnilleen lapaluun kohdalla hiukan selkärangan vasemmalla puolella syvällä selän sisällä, ja voi levitä myös kyljen kautta rinnan puolelle. Diatsepaamilääkitys estää kofeinistin aortanpullistumia ja repeämisiä kahdella mekanismilla, rentouttamalla aortaa ja poistamalla verestä aortaa supistavia ja verenpainetta nostavia kofeiinijäämiä.

Galindo et al, 2001, Synergistic interaction of diazepam with 3',5'-cyclic adenosine monophosphate-elevating agents on rat aortic rings.
 
 
Kuvia erilaisista kihtikertymistä.


Olen selvittänyt kofeiinin aineenvaihdunnan tuntemattomia puolia etsimällä selitystä omille oireilleni tieteellisistä tutkimuksista. Olen hoitanut itseäni kofeiinivieroituspotilaana näiden periaatteiden mukaisesti ja todistanut päätelmieni paikkansapitävyyden paitsi omilla kokemuksilla, myös muiden, jotka ovat toimineet samoilla perusteilla.
 
Kofeiinin käytön vähentäminen ei ole ratkaisu koska pienetkin määrät kofeiinia vain lisäävät kehon happokuormaa entisestään. Kofeiini ei poistu kehosta itsestään kahdesta syystä. Niin kauan, kuin kehon happamuus on liian korkealla, kiteytyneet happojäämät eivät sula. Jäämät sulavat kyllä itsestäänkin vaihtelevalla nopeudella kertymien tulehtuessa ajoittain syystä tai toisesta, mutta vaikka ne sulavat, valtaosa niistä ohjautuu takaisin kudoksiin koska ne sulkevat munuaiset samantien ilmaantuessaan verenkiertoon.

Kun veressä olevan kofeiinin konsentraatio nousee hyvin hitaasti, se aiheuttaa hitaasti etenevän kroonisen myrkytystilan, kofeinismin. Kofeinismissa aivopuoliskojen väliset yhteydet eivät toimi normaalisti, ja muisti ja oppimiskyky heikkenevät, joka aiheuttaa depersonalisaatiota. Kun kuva omasta minästä hämärtyy, on mahdoton tiedostaa persoonallisuusmuutoksia, joita kofeiinin käyttö tuo mukanaan kuten aggressiivisuus, putkinäköisyys, älykkyysosamäärän lasku jne. Kofeinismissa aivot toimivat lievässä psykoosissa, eikä sellaista tilaa ole helppo tiedostaa itse. Vasta lopettamisen jälkeen alat tunnistaa uudelleen itsesi kun persoonallisuutesi ja ajattelukykysi alkavat normalisoitua. Aktiivisella hoidolla vaikutus voi olla dramaattisen nopea.

Ryhtymällä poistamaan kehoon kertyneitä virtsahappoja tämän periaatteen mukaisesti, useimmat kofeinismioireet alkavat helpottaa vuorokaudessa tai parissa. Kofeinismin aiheuttamissa psyykkisissä ongelmissa, kuten masennuksessa ja ahdistuneisuudessa, nopea hoitovaste ehkäisee itsemurhia. Veren korkealla kofeiinipitoisuudella on todettu selvä korrelaatio vaikeaan masennukseen, ja masennuksella on todettu 80% korrelaatio itsemurhiin.

Jos juot päivittäin 5 pientä kupillista suodatinkahvia 30 vuoden ajan, etkä saa kofeiinia mistään muualta, sinulla on laskennallisesti keskivertometabolialla noin 1,6 kiloa tappavaa myrkkyä kiteytyneenä kudoksiisi. Jos ne sulavat liian nopeasti, kuolet. Tosiasiassa kertymä on pienempi koska myrkkyjäämiä poistuu pieniä määriä virtsassa, ukosteissa, ysköksissä ja isojen hikirauhasten kautta sekä ihon läpi ylensä, mutta kertymän määrä vaikuttaa lähinnä puhdistusajan pituuteen, kun taas sulamisen nopeudella on huomattavasti suurempi merkitys itse hoidon kannalta.

Kofeiinin pitkäaikaiskäyttö on, kuin ajaisi autolla kapeaan umpikujaan. Sinulla ei ole hajuakaan missä olet, ja ulos et pääse, kuin hitaasti peruuttamalla. Happojäämien neutralointi ja poisto ravitsemuksella on prosessi josta tulee elämäntapa pakostakin. Voit joutua taistelemaan vuosikausia äärimmäisen tarkalla ruokavaliolla ja rajoitetuilla elämätavoilla pitääksesi happojen sulamisen aiheuttaman oireilun kurissa. Pahimmassa tapauksessa väärät valinnat voivat tappaa akuuttiin kofeiinimyrkytykseen, mutta mitään muuta keinoa ei ole.

Pahinta tilanteessa on se, että kofeiinin vaikutus aivoihin muistuttaa psykoosin mekanismia, joten kofeiinin päivittäiskäyttäjä on kaiken aikaa jonkin asteisessa psykoosissa, eikä hän niin ollen kykene tiedostamaan tilaansa päihderiippuvaisena, ja sen mukana menettämäänsä kykyä nähdä asiat laajemmassa kokonaisuudessa. Kofeinisti on hyvin usein jonkin verran ahdaskatseinen, epäluuloinen, pakkomielteinen ja maaninen elämänsä suhteen, ja välinpitämätön tai jopa aggressiivinen kofeiinia koskevaa todenmukaista informaatiota kohtaan.

Muistutus!


“Long-term overuse of caffeine can elicit a number of psychiatric disturbances in adults. Two such disorders recognized by the American Psychiatric Association (APA) are caffeine-induced sleep disorder and caffeineinduced anxiety disorder. In some individuals, large (ingestion of 500 mg caffeine or more) amounts of caffeine can induce anxiety severe enough to necessitate clinical attention. This caffeine-induced anxiety disorder can take many forms, from generalised anxiety, to panic attacks, obsessive-compulsive symptoms, or even phobic symptoms. Because this condition can mimic organic mental disorders, such as panic disorder, generalised anxiety disorder, bipolar disorder, or even schizophrenia, a number of medical professionals believe caffeine-intoxicated people are routinely misdiagnosed and unnecessarily medicated when the treatment for caffeine-induced psychosis would simply be to withhold further caffeine. A study in the British Journal of Addiction concluded that caffeinism, although infrequently diagnosed, may afflict as many as one person in ten of the general population (Nehlig et al. 1992).”
Norden org / Evira: Risk assessment of caffeine among children and adolescents in the Nordic countries

Olen kehittänyt erittäin tehokkaan menetelmän, jolla myrkylliset kofeiinijäämät poistetaan kehosta. Masennus, ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö poistuvat jopa vuorokaudessa. Hoito toimii todistetusti myös muihin mielenterveyden oireisiin, Chronin tautiin, lihasjäykkyyteen ja kramppeihin, diabetekseen ja ms-taudin/als:n oireisiin. Nämä ovat diagnosoituja tapauksia.

tiistai, 23. heinäkuu 2019

Hitler oli juutalainen

Melkoinen shokki, eikö totta. Hän ei myöskään tehnyt itsemurhaa, vaan pakeni Argentiinan kautta Boliviaan jossa CIA tiesi hänen asuvan jo 50 luvulla. Hitlerin bunkkerin pihasta löytyneet kaksi tunnistamattomiksi poltetut ruumiit kuljetettiin venäjälle venäjänjuutalaisten sionistien toimesta ja haudattiin. Myöhemmin luut kaivettiin esille ja murskattiin jauhoksi, joka hävitettiin tuntemattomaan paikkaan Venällä

https://www.history.com/news/study-suggests-adolf-hitler-had-jewish-and-african-ancestors

https://www.haaretz.com/jewish/1.5104559

https://www.miamiherald.com/news/local/news-columns-blogs/andres-oppenheimer/article182412061.html

https://www.nzherald.co.nz/world/news/article.cfm?c_id=2&objectid=11939192

https://nationalinterest.org/blog/buzz/1955-cia-document-reported-hitler-survived-world-war-ii-25511

Myös kiduttaja ja massamurhaaja Klaus Barbie "Lyonin teurastaja" asui Boliviassa ja CIA pestasi hänet vakoojaksi ja auttamaan Che Guevaran murhaamisessa, sekä työskentelemään kokaiinikartellien ja Bolivin armeijan kanssa.

https://www.mirror.co.uk/news/world-news/how-nazi-butcher-klaus-barbie-6828080

https://allthatsinteresting.com/klaus-barbie

Etelä-Amerikkaan pakeni laumoittain sotarikollisia natseja, kuten esim Auschwitzin lääkäri Josef Mengele ja Adolf Eichmann, jonka kanssa Rotschildin johtama Juutalaisten sionistinen eliitti teki yhteistyötä Euroopan juutalaisten tuhoamiseksi koko sodan ajan vaikka oli julistanut sodan Saksaa vastaan maailman kaikkien juutalaisten nimissä jo vuonna 1933. Toisen maailmasodan alusti Rotschildin siononistit, samoin kuin Euroopan juutalaisten massamurhan Israelin perustamiseksi sionistien päämajaksi, armeijaksi ja asevarastoksi. Rotschildit olivat rahoittaneeet jo aiemmin Englannin sotaretken Ranskaan, jonka Napoleon hävisi Waterloossa. Rotschild rahoitti myös Venäjän vallankumousta ja petasi sekä ensimmäisen, että toisen maailmansodan. Hitlerin rahoituksestahan puolet tuli USA:sta Rotshildin miljardööriliittolaisilta Bushin suvun johtaman pankin kautta vielä kun maat olivat jo sodassa toistensa kanssa. Rockefeller jäi kiinni polttoaineiden myynnistä Saksan armeijalle Sveitsin kautta sodan aikana ja esim NKVD:n henkilökunnasta 80% oli useiden lähteiden mukaan juutalaisia. Minulla oli aiemmin linkki sivustolle, joka käsitteli tätä asiaa ja jossa oli pitkiä nimilistoja NKVD juutalaisista jäsenistä, mutta olen hukannut sen jo vuosia sitten. Juutalaiset olivat vaikuttajina myös KGB:ssä.

https://archive.org/stream/JewsDeclareWarOnGermany1933/JewsDeclareWarOnGermany1933_djvu.txt

https://archive.org/details/ZionismInTheAgeOfTheDictators

https://www.tabletmag.com/jewish-arts-and-culture/273591/hanebrink-judeo-bolshevism

http://www.fpp.co.uk/ActionReport/AR15/KGB_Jewish.html

Vaikka Baselin sionistikongressia johti Theodor Herzl, häntä johti Lordi Lionel Walter Rotschild, jolle englanti lahjoitti palestiinalaisten maat Balfourin julistuksella saadakseen USA:n avustamaan ensimmäisessä maailmansodassa, kun Englanti oli häviämäisillään Saksalle. Kahden viikon kuluttua Balfourin julistuksesta USA liittyi sotaan Englannin rinnalla.

https://en.wikipedia.org/wiki/Walter_Rothschild,_2nd_Baron_Rothschild

Joissakin Etelä-Amerikan maissa on vieläkin näiden natsipakolaisten perustamia saksalaiskaupunkeja, joissa heidän jälkeläisensä asuvat ja pitävät yllä saksalaista yli-ihmisyyttä ja kansallissosialismin aatetta.

https://www.youtube.com/results?search_query=nazi+village+south+america

Suomalaiset maanpetolliset poliitikot ja upseerikunta ovat lahjoittaneet Suomen näille ihmiskunnan tuhoisimmille angloamerikkalaisille fasistisille rikollisille orjamaakunnaksi 1995.

Suomi 1918 - 1995.