Koska kofeiini kertyy kehoon virtsahappoina, ainoa keino päästä sen aiheuttamista oireista eroon, on happojen neutralointi ja poistaminen kehosta. Olen käyttänyt itse tätä hoitoa 2011 alkupuolelta, ja tarkkaillut tilanteen kehitystä mittaamalla veren uraattipitoisuutta. (Veren virtsahappopitoisuus on laskenut alle mittarin mittauskyvyn. Heinäkuu 2013)


Varoitus!!! Mikäli sinulla on hengitysvaikeuksia, sydänoireita, verenpainetauti tms. vakavampi oire, aloita hoito ensin ja vasta kun oireet alkavat helpottamaan voit ryhtyä laskemaan kofeiinin annostusta. Liian nopea lopettaminen saattaa aiheuttaa hengenvaaran.

Myös muilla lopettajilla on olemassa hengenvaara jos kehosta vapautuu liian nopeasti kofeiinijäämiä esimerkiksi kävelyn aiheuttaman rasituksen vuoksi. Vaikutus on sama, kuin suoraan suoneen annettulla ruiskeella. Vaara on olemassa kunnes keho on puhdistettu jäämistä. Kertokaa lääkärillenne mitä olette tekemässä.

Halvaa, seesaminsiementä ym. happoja absorboivia ja neutralovia keinoja käytettäessä voi olla vaarana liian nopea sulaminen joka voi aiheuttaa vakavia suolisto-ongelmia, sekä myös vaikuttaa sellaisiin sisäelimiin joiden lähettyviltä sulaminen tapahtuu, tai jotka ovat herkkiä kofeiinin vaikutukselle. Juo runsaasti vettä nautittuasi halvaa, etenkin jos tunnet vatsakipua. Käytä varoen seesamia, sen käytöstä ei ole vielä tarpeeksi kokemusta, ja sen käyttö on todennäköisesti paras tehdä tähän hoitomuotoon perehtyneen ravitsemusterapeutin ohjaamana, tosin sellaisia ravitsemusterapeutteja ei ole olemassa. Happoja suolen kautta poistavia menettelytapoja, joka on tehokkain tapa poistaa niitä, ollaan kehittämässä ryhmätyönä parasta aikaa.

Tuoreen kofeiinin vaikutusten lakatessa ja dimetyylivirtsahapon vaikutuksen kasvaessa elimistö saattaa reagoida tuttuihin ruoka-aineisiin, lääkkeisiin, nautintoaineisiin jne aivan eri tavalla kuin aiemmin. Antibiootit saattavat aiheuttaa äärimäisen voimakasta oireilua pitkäksi aikaa vaikka käyttö loppusi ensimäiseen annokseen.

Kofeiinivieroitus voi aiheuttaa voimakkaita tunnetilojen vaihteluja, kuten aggressiivisuutta, ärtyneisyyttä, alakuloisuutta ja itkuisuutta, maniaa jne. Kognitiiviset kyvyt ja harkintakyky voivat heiketä voimakkaasti. Älä tee mitään suuria ja tärkeitä päätöksiä tai peruuttamattomia muutoksia elämässäsi vieroituksen aikana.

Muista, että tämä on kofeiiniriippuvuuden katkaisuohje. Jos käytät näitä keinoja ja jatkat kofeiinin saantia, kofeiinin virtsahappojen pitoisuus veressä voi nousta hengenvaarallisen korkeaksi. Ohjelma on kehossa toimiva kemiallinen prosessi joka on ymmärrettävä ja jota on noudatettava, muuten seuraukset saattavat olla hyvin vakavat. Terveysviranomaisia ja poliittista johtoa on informoitu asiasta. Jos kaipaatte viranomaisten kantaa tai ohjeita, tai haluatte ilmoittaa hoitoon liittyvistä ongelmista, ottakaa yhteyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.
 

Päivitys 23.01.15  Ota puolet halvan vuorokausiannoksesta aamulla ja toinen puoli ennen nukkumaan menoa. Jos käytät halva-annoksesi kokonaan päivällä, voivat Herxheimer-reaktion aiheuttamat oireet olla hyvin voimakkaita aamulla. Lisäksi Halva neutraloi nukkuessasi sulavia uratteja.}

Tuoreen kofeiinin vaikutusten lakatessa ja dimetyylivirtsahapon vaikutuksen kasvaessa elimistö saattaa reagoida tuttuihin ruoka-aineisiin, lääkkeisiin, nautintoaineisiin jne aivan eri tavalla kuin aiemmin. Antibiootit saattavat aiheuttaa äärimäisen voimakasta oireilua pitkäksi aikaa vaikka käyttö loppusi ensimäiseen annokseen.

Kofeiinivieroitus voi aiheuttaa vaihtelevan pituisia hyvin voimakkaita tunnetilojen vaihteluja, kuten aggressiivisuutta, ärtyneisyyttä, alakuloisuutta ja itkuisuutta, maniaa, tuskaneuroosia, psykoottisuutta jne. Kognitiiviset kyvyt ja harkintakyky voivat heiketä voimakkaasti. Älä tee mitään suuria ja tärkeitä päätöksiä tai peruuttamattomia muutoksia elämässäsi vieroituksen aikana.


Ota heti aamulla herätessäsi ruokasoodaa (natriumbikarbonaatti) teelusikallinen ruumiinlämpöisen veden kera. Älä käytä kahta viikkoa pitempiä jaksoja.
Ota vuorokausiannos kalkki/magnesiumvalmistetta, mieluiten sitraattimuotoisena paremman imeytymisen vuoksi.
Ota runsas annos D-vitamiinia.

Päivitys 27.02.2021 Ota 1,5 grammaa beta-alaniinia. Elimistön erittämä histidiini ja beta-alaniini muodostavat solun sisällä' karnosiinia, joka suojelee lihas-soluja. Itse käytin voimakkaisiin sydämen rytmihäiriöihin karnosiinitabletteja jotka maksoivat 50 euroa/kk. Join silloin vielä kahvia ja siitä huolimatta rytmihäiriöt katosivat viikossa, eivätkä ole planneet takaisin vieläkäkään vaikka käytin karnosiinia ainoastan muutamn kuukauden korkean hinnan takia. Maksa kuitenkin hajoittaa karnosiinin histidiinikisi, jota elimistö tuottaa itse, ja beta.alaniiniksi, joten kannattaa käyttää beta-alaniinia, joka maksoi minulle noin 15 euroa /vuosi. Urheilijat käyttävät beta-alaniinia lihassuorituksen parantamiseen ja lihaskramppien estämiseen. Ainetta löytyy netistä usealta toimittajalta, joten etsi halpa toimittaja. Beta-alaniini voi pelastaa henkesi, sillä sydäninfarkti syntyy sydänlihaksen krampista. Jos alat tuntea polttavaa kipua munuaisten kohdalla, lopeta beta-alaniin käyttö, juo runsaasti vettä,  sitruunavettä tai soodaa ja pysyttele istuallasi tai lähde kävelylenkille kunnes polttava tunne lakkaa.  Polttava tunne aiheutuu nestemäisten kofeiiniurattien pääsystä munuaisiin neutraloimattomina ja tappavan munuaisten soluja. Tätä esiintyy tyypillisesti aamulla jos makaat selälläsi. !,5 gramman annos oli minulle liian suuri. Uraattikiteet alkoivat sulaa niin nopeasti, että eri puolilla kehoa sijaitsevat kertymät kipeytyivät todella sietämättömiksi ja niiden lähettyvillä sijaitsevat lihakset alkoivat kramppaamaan, vasenta munuaista poltti, ja peräaukon iho ohentui niin paljon, että ulostaessa esiintyi verenvuotoa.

Juo runsas annos vettä, jossa on puolikkaan sitruunan mehu. Sitruunavesi on yksi tehokkaimmista tavoista poistaa virtsahappoja mutta voi aiheutta liikaa käytettynä voimakasta ripulia. Mikäli juot suuria määriä vettä, esim yli 5 litraa tunnissa, lisää 1/4 teelusikallinen esim. Himalajan mineraalisuolaa litraa kohti. Himalajan suolassa on jodia riittävästi. Älä käytä teollisesti valmistettua pöytäsuolaa, jossa on vain kahta mineraalia. Mineraalisuolassa on yli 80 mineraalia ja alhaisempi natriumtaso, kuin merisuolassa. Natrium on myrkkyä munuaisille. Mikäli jalkasi alkavat turpoamaan nesteen kertymisen takia, uraattikertymissä saattaa olla suolaa. Jätä siinä tapauksessa suolan käyttö kokonaan.
Odota vähintään puoli tuntia ennen kuin syöt mitään. Jos otat mineraalilisät ruokailun jälkeen, odota ainakin 2½ tuntia.

Syö päivän aikana noin 400 grammaa Halvaa, joka valmistetaan noin 55/45 seesamininsiementahnasta ja sokerista. Annos saattaa olla hyvin yksilöllinen ja tilannesidonnainen. Mikäli  et pidä makeasta, voit käyttää pelkkää seesaminsiementahnaa (Tahini), tai siemeniä smoothien osana. Seesaminsiementen runsas kalkki ei imeydy täysin, mutta se sitoo itseensä virtsahappoja suolen seinämän läpi, joka näkyy ulosteen kirkkaan keltaisena värinä. Runsas happojen pääsy suoleen aiheuttaa ripulia. Halva on huomattavasti tehokkaampaa kuin tahini tai siemenet. Myös diabeetikot voivat syödä halvaa, jolloin verensokeri laskee ja insuliinin / lääkityksen tarve vähenee huomattavasti.

Syö puhdistuksen alkuvaiheessa pelkästään keittoa, jossa on perunaa kuorineen (kuoressa on runsaasti kaliumia), tomaattia, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia. Mausta keitto esim. liperillä ja tillillä.. Proteiinin lähteeksi käyvät mm. mantelit ja avocado. Mikäli sormenkynsissäsi on pitkittäisiä uurteita, kärsit proteiinin puutteesta. Paras lähde proteiinille on Tempeh, joka valmistetaan soijapavuista hapattamalla. Myös tofu auttaa tässä tapaukaessa. Se sisältää vaaratonta proteiinia saman verran kuin naudan ja kanan liha jotka eivät sovellu tähän dieettiin tuottamansa virtsahapon takia. Tempehiä voi käyttää keittiössä täsmälleen samoin, kuin lihaa. Itse käytän vain peruna ja tofua, osaksi rahanpuutteen vuoksi, osaksi siksi, että esim. myös valkosipuli sulattaa uraattikiteitä voimakkaasti.

Välipaloiksi käyvät hedelmät, taatelit jne. Vältä alkuvaiheessa makeita hedelmiä.

Juo vuorokauden aikana vähintään 3 litraa sitruunavettä. Sitruunavesi estää verenvuodon peräsuolesta, mutta voi aiheuttaa voimakasta ripulia. Vettä voi juoda hyvin runsaasti, itselläni menee talvisaikaan 3-4 litraa, ja kesällä hikoillessa jopa 8 litraa. Runsas nesteytys on tärkeää erityisesti heräämisen jälkeen, sillä nukkuessa sulaneet virtsahapot lähtevät liikkeelle kudoksista kun alat liikkua. Veden lisäksi suosittelen kamomillaa, joka rauhoittaa keskushermostoa ja lievittää kofeiinijäämien aiheuttamia oireita, minttua, sekä rooibosta. Älä käytä tippaakaan alkoholia, se aiheuttaa kofeiinijäämien voimakasta sulamista ja oireiden pahenemista. Yksi henkilö on kuollut juotuaan kaksi siideriä ja jätettyään noudattamatta hoitosuosituksen tärkeimmät osat.


Kalsiumia, magnesiumia ja D-vitamiinia voi ottaa vuorokauden aikana usean vuorokausiannoksen määrän, kunhan muistaa, että ne on otettava vähintään ½ tuntia ennen syömistä, tai vähintään 2½ tuntia syömisen jälkeen. Jos heräät yöllä virtsaamaan, ota vuorokausiannos kalsiumia ja magnesiumia ja juo pari lasillista vettä ennen, kuin menet takaisin nukkumaan. Aikataulusta luistaminen ja liian runsas annos aiheuttaa ripulia.


Älä käytä parsakaalia (broccoli), kirsikoita tai alfalfa-ituja (sinimailanen) tai liikaa valkosipulia tai muita sipulilajikkeita jotka käynnistävät kiteytyneiden kofeiinijäämien runsaan sulamisen, joka voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Liian nopea sulaminen aiheuttaa akuutin kofeiinimyrkytyksen, joka voi johtaa kuolemaan. Itselläni se aiheutti hypertensiivisen kriisin, jonka aikana verenpaine oli 245/165. Hypertensiota aiheuttava myrkytystila kesti yhtäjaksoisesti pitkästi yli kuukauden. Vältä myös kanamunan valkuaista, joka happamoittaa vaikka onkin puriinivapaata.


Päivitys 5.7.13 Halvaa käytettäessä sitä aloitetaan nauttimaan aamusta, jolloin virtsahappojen määrä veressä on suurimmillaan ja tarvitaan myös energiaa. Syö vähän kerrallaan sitä mukaa, kun tarvitset energiaa ja juo runsaasti vettä. Kun olet nauttinut päivän halva-annoksen, voit syödä muuta helposti sulavaa, kuiturikasta ruokaa tarpeen perusteella. Jos suolessa on runsaasti hitaasti liikkuvaa sisältöä, jää halva pitkäksi ajaksi samaan kohtaan ja imee itseensä virtsahappoja ympäristöstä. Tämä voi aiheuttaa lähellä olevien kertymien tulehtumisen. Tyypillisiä paikkoja tällaiselle ovat alavatsan kumpikin puoli. Tilanteen aiheuttama kipu sekoittuu helposti umpisuolen tulehduksen tai divertikkelien aiheuttamaksi, riippuen kummalla puolella se sijaitsee. Kipu ei tosin tule suolesta, vaan lantioon kiinnittyvien lihasten sidekudoksissa sijaitsevista kihtikertymistä jotka tulehtuvat kun ympäristön ph laskee ja kehon nesteet alkavat sulattamaan kiteytyneitä happoja. Liian suuri peräkkäinen päiväannos ja tilanteeseen sopimaton muu ruokavalio ovat jo aiheuttaneet yhden tietooni tulleen sairaalahoitoa vaatineen tapauksen! Olisi ehkä paras tyhjentää suoli Glauber-suolalla ennen hoidon aloittamista. Tällä tavalla halva pääsee ulos nopeasti jos happoja tihkuu liikaa. Keltainen ripuli hoidon alussa on normaalia ja aiheutuu runsaasta happojen tihkumisesta suoleen. Ripuli tulee ainoastaan siihen kohtaan suolta, jossa halva sijaitsee kulloinkin, tyypillisesti paksusuoleen. Runsas veden juonti helpottaa tilanteen aiheuttamia kipuja, samoin tietysti suolta tyhjentävä liikunta. Tilanne pahenee jos jää makaamaan paikalleen.

Aamupala, -lääkeresepti.

1 mehukas päärynä
1 kypsä banaani
100 grammaa seesaminsiemeniä (noin 10 rkl)
ja 9 osaa vettä.
1 rkl mustia seesaminsiemeniä
2 rkl mantelijauhetta
50 grammaa hunajaa
5-10 dl vettä

Laita blenderistä jääkaappiin 15-30 minuutiksi.

Itse tilasin siemenet täältä.

Hanki ph.mittari, niitä myyvät esim. akvaarioliikkeet, eivätkä ne maksa kuin kympin, pari. Veren virtsahappopitoisuusmittareita löytyy netistä alle satasella. Mittaa virtsasi ph päivittäin. Mikäli ph on päiväsaikaan 7 tai yli, munuaisesi eivät poista virtsahappoja tarpeeksi tehokkaasti. Tässä tilanteessa ainoa varma apu on diatsepaami, joka laajentaa munuaisten verisuonia, tehostaen niiden verenkiertoa ja virtsahappojen poistumista. Hae resepti 2mg:n Diapamille ja ota tabletti kerrallaan, kunnes virtsan ph on hiukan yli 6. Virtsan ph laskee diatsepaamin vaikutuksesta siten, että tulos on havaittavissa toisella virtsauskerralla lääkkeen oton jälkeen. Diatsepaamin tarve on kokemukseni mukaan noin alkuvaiheessa 4-6mg mutta voi nousta sulamisen kiihdyttyä useisiin kymmeniin milligrammoihin. Diatsepaamiannos määräytyy siten, että veren uraattipitoisuus ja virtsan ph ovat mahdollisimman alhaiset.

Mikäli diatsepaamin suhteen tulee lääkepoliittisia vaikeuksia, kerro, että lääke rentouttaa munuaisten verisuonia, jota ilman munuaiset kärsivät verenkierron puutteesta, eivätkä kykene poistamaan virtsahappoja verestä virtsaan. Ellei tämä mene jakeluun, kerro tekeväsi valituksen hoitovirheestä, heitteillejätöstä, vaikean ruumiinvamman ja hengenvaaran aiheuttamisesta. (kyseeseen saattaa tulla jopa virkarikos, koska lain mukaan hoitoa on annettava tieteellisillä perusteilla. Kauppapoliittiset perusteet eivät päde terveydenhuollossa. Vaadi munuaisten verisuoniston tilan radiologista tutkimusta siten, että diatsepaami annostellaan tutkimuksen aikana suoraan suoneen, jolloin sen verisuonia laajentava vaikutus näkyy heti, ja tulokset ovat mitattavissa veren ja virtsan voirtsahappopitoisuuden muutoksena. Diatsepaamin vieroitusoireet ovat suorassa suhteessa kehossa olevaan myrkkykuormaan. Kehon puhdistuttua myrkyistä, ei diatsepaami, minun käsitykseni ja kokemukseni mukaan, aiheuta mitään vieroitusoireita.

Mikäli sinulla on jokin elintärkeä lääkitys, tarkista lääkäriltäsi vaikuttaako kofeiinin käytön lopettaminen sen tasoihin veressä. Kofeiini käyttää maksaentsyymiä p450 pilkkoutumiseen, joten kofeiinin poistuessa kuvasta tämän entsyymin teho kasvaa ja saattaa alentaa samaa entsyymiä käyttävän lääkkeen pitoisuutta veressä. Älä lopeta tupakointia hoidon aikana, tupakka kaksinkertaistaa maksaentsyymi p450 erityksen, joten tupakoinnin lopettaminen vuorostaan kohottaa tätä maksaentsyymiä käyttävien lääkkeiden pitoisuutta veressä. Tupakanhimo alenee itsestään kun veren kofeiinipitoisuus laskee tarpeeksi. Itselläni tupakointi väheni itsestään noin 40 savukkeesta 1-3:n kun virtsahappojen taso veressä laski lähelle normaalitasoa.

Kofeiinin käytön lopettamisen jälkeen sen aineenvaihduntatuotteiden pitoisuus veressä saattaa nousta voimakkaasti ja aiheuttaa voimakasta verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä, ahdistuneisuutta ja masennusta. Pitoisuuden nousu aiheuttaa ahdistusta/paniikkikia, lasku taas vuorostaan masennusta.

Tämä ohje on laadittu yli 10 vuoden lääketieteellisen tutkimustyön ja omien kokeilujen perusteella. Kofeiinin aiheuttamat mielenterveyden häiriöt reagoivat hoitoon useimmissa tapauksissa vuorokauden tai parin sisällä. Ellei ihminen viitsi edes yrittää hoitaa terveyttään tai sairauksiaan, hän on ansainnut kaikki hankkimansa vaivat ja viat, ja joutaa pois geenipoolista Darwin-palkinnon kera.

“Long-term overuse of caffeine can elicit a number of psychiatric disturbances in adults. Two such disorders recognized by the American Psychiatric Association (APA) are caffeine-induced sleep disorder and caffeineinduced anxiety disorder. In some individuals, large (ingestion of 500 mg caffeine or more) amounts of caffeine can induce anxiety severe enough to necessitate clinical attention. This caffeine-induced anxiety disorder can take many forms, from generalised anxiety, to panic attacks, obsessive-compulsive symptoms, or even phobic symptoms. Because this condition can mimic organic mental disorders, such as panic disorder, generalised anxiety disorder, bipolar disorder, or even schizophrenia, a number of medical professionals believe caffeine-intoxicated people are routinely misdiagnosed and unnecessarily medicated when the treatment for caffeine-induced psychosis would simply be to withhold further caffeine. A study in the British Journal of Addiction concluded that caffeinism, although infrequently diagnosed, may afflict as many as one person in ten of the general population (Nehlig et al. 1992).”
Evira: Risk assessment of caffeine among children and adolescents in the Nordic countries

Puriiniarvoja.

Puriinimäärä päivää kohden pitäisi pysyä mahdollisimman alhaalla, noin 100-200mg. Tähän tosin vaikuttaa se, että jotkin ruoka-aineet sisältävät liikaa puriineja, mutta niillä on silti emäksinen vaikutus elimistössä. Lisäksi on huomioitava, että listassa on puriiniköyhiä ruoka-aineita, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä liian suuren sulatustehon, tai puriinipitoisuuteen liittymättömän happamoittamisen takia.

Puriinipitoisuus mg/100 g elintarviketta 
(syötävä osa) on mitattu tuoreesta 
elintarvikkeesta, jollei muuta ole ilmoitettu. 
LIHA 
Vasikka 
paisti, paistettu 193 
kylki 164 
paisti 148 
Nauta 
filee 154 
paisti 140 
lapa 130 
Sika 
paisti, paistettu 220 
lapa, paistettu 201 
paisti 182 
kyljys 170 
lapa 167 
kinkku 160 
filee 152 
Lammas 
paisti 140 
Riista 
hirvi, reisi 157 
metsäkauris, reisi 154 
kani 150 
jänis, lapa 127 
Linnut 
nahka, grillattu 300 
kananmaksa 272 
rinta + nahka 252 
siipi + nahka 244 
kana, grillattu 240 
koipi + nahka 232 
sorsa, paistettu 183 
kanankoipi 162 
kalkkuna 160 
sorsa 153 
hanhi, rinta 114 
SISÄELIMET 
Vasikka 
kateenkorva 918 
maksa 260 
munuaiset 218 
sydän 180 
aivot 92 
Nauta 
maksa 360 
kieli 160 
kieli, keitetty 146 
kieli, keitetty + suolattu 88 
aivot 90 
Sika 
maksa, paistettu 363 
maksa 293 
munuaiset 253 
sydän 180 
kieli 136 
aivot 83 
MAKKARAT/LEIKKELEET 
keittokinkku 131 
1 viipale = 50 g = 65 mg 
salami 104 
jahtimakkara 103 
1 viipale = 15 g = 15 mg 
maksamakkara 77 
1 pala = 15 g = 12 mg 
meetvursti 74 
maksapatee 73 
verimakkara 37 
silava 10 
KALA 
makrillinnahka 409 
silli + nahka 317 
kirjolohi + nahka 200 
makrilli + nahka 186 
äyriäinen + kuori 184 
merilohi 180 
silli, nahaton 178 
kampela + nahka 174 
pallas, nahaton 170 
kirjolohi, nahaton 153 
karppi + nahka 149 
kampela, nahaton 140 
äyriäinen, kuoreton 134 
puna-ahven, nahaton 130 
karppi, nahaton 104 
SAVUSTETTU KALA 
silakannahka 1645 
silakka + nahka 243 
kirjolohi 180 
lohi 174 
lahna 170 
makrilli 170 
puna-ahven 160 
silakka, nahaton 144 
ankerias 80 
KALASÄILYKKEET 
öljysardiinit, nahka + ruodot 349 
anjovis 260 
öljysardiinit, nahaton + ruodoton 221 
paistettu silli + nahka 215 
tonnikala öljyssä 180 
paistettu silli, nahaton 159 
kalapuikot 98 
1 kpl = n. 25 g = 25 mg 
mäti 73 
ravut 65 
MAITO, MAITOTUOTTEET 
sulatejuusto 20 % 29 
sulatejuusto 30 % 24 
gouda 4516 
emmental 45
luonnonjogurtti 3,5
täysmaito 0 
RASVAT 
voi
margariini 0 
MUNA 
kananmuna, kokonainen
leivontahiiva 393 
voi käyttää hiivalla kohotettua leipää 
PALKOKASVIT, SIEMENET
PÄHKINÄT 
soijapapu, kuivattu 356 
soijajauhot 296 
linssi, kuivattu 198 
soijarouheet 196 
unikonsiemen 170 
1 rkl = 15 g = 26 mg 
kahviherne, kuivattu 164 
auringonkukansiemen 157 
1 rkl = 15 g = 24 mg 
herne, tuore 150 
1 dl = 50 g = 75 mg 
pellavansiemen 105 
1 rkl = 15 g = 16 mg 
seesaminsiemen 88 
1 rkl = 15 g = 13 mg 
herne (P) 85 
maapähkinä 74 
1dl = 50 g = 37 mg 
tofu = soijajuusto 68 
valkoiset pavut (S) 62 
soijakastike 60 
1 rkl = 15 g = 9 mg 
vihreät pavut, tuore 43 
hasselpähkinä 42 
manteli 41 
soijaidut (S) 31 
parapähkinä 23 
saksanpähkinä 2
soijaidut 15 
VIHANNEKSET 
perunasosejauhe 94 
1 dl perunasosetta = 19 mg 
tomaattimehu 91 
maissi, jauho 85 
persilja 83 
sellerin lehdet 72 
mustajuuri 71 
perunalastut 69 
maissi, kuivattu 64 
pinaatti, tuore 64 
ruusukaali 60 
pinaatti (P) 60 
artisokka 57 
purjo 56 
paprika, punainen 55 
maissi  52
parsakaali 47 
kukkakaali 45 
kurpitsa (S) 44 
kurttukaali 43 
mustajuuri (S) 41 
punakaali 37 
vihreät pavut (P) 32 
oliivi, musta 31 
kyssäkaali 30 
sellerinjuuri 30 
krassi 28 
oliivi, vihreä 27 
hapankaali (S) 26 
parsa 26 
kiinankaali 25 
sipuli 25 
kesäkurpitsa 24 
vuonankaali 24 
keräkaali 22 
punajuuri, tuore 21 
munakoiso 21 
bambunversot (S) 16 
endiivi 16 
fenkoli 16 
peruna, raaka 15 
peruna, keitetty 15 
porkkana 14 
retiisi 12 
salaattisikuri 12 
tomaatti 11 
keräsalaatti 10 
kurkku
SIENET 
herkkutatti, tuore 80 
herkkusieni, tuore 60 
herkkusienet (S) 40 
kanttarelli, tuore 30 
HEDELMÄT, MARJAT 
avokado 31 
viinirypäle, vaalea 30 
5 kpl = 100 g = 30 mg 
mansikka 26 
banaani 25 
1 kpl = 120 g = 30 mg 
hunajameloni 25 
viinirypäle, tumma 25 
luumu 24 
2-3 kpl = 100 g = 24 mg 
puolukka (hilloke) 24 
mustikka (P) 22 
persikka 21 
ananas 19 
omena 19 
kiivi 19 
appelsiini 19 
vadelma 18 
päärynä 17 
pun. viinimarja 17 
kirsikka 17 
karviaismarja (P) 16 
raparperi 13 
KUIVATUT HEDELMÄT 
rusina 108 
1 rkl = 15 g = 16 mg 
aprikoosi 73 
1 kpl = 8 g = 6 mg 
viikuna 64 
luumu 64 
taateli 54 
VILJA, VILJATUOTTEET 
vehnänalkiot 843 
1 dl = 30 g = 253 mg 
makaroni 185 
1 dl = 55 g = 102 mg 
täysjyvämakaroni 157 
tattari, kuorittu 156 
vehnäleseet 142 
1 dl = 15 g = 21 mg 
kaurasuurimot 139 
hirssi, jyvät 117 
kaurahiutaleet 100 
1 dl = 35 g = 35 mg 
ohrasuurimot 100 
maissihiutaleet 83 
1 dl = 15 g = 12 mg 
vehnä 
karkeat jauhot 82 
täysjyväjauhot 82 
täysjyväruis 75  
makaroni, keitetty 42 
luonnonriisi, keitetty 35 
riisi, puhdistettu, keitetty 25 
LEIPÄ 
näkkileipä, vehnä 146 
1 pala = 15 g = 22 mg 
näkkileipä, täysjyväruisrouhe 121 
suolatikut 105 
paahtoleipä 104 
1 pala = 30 g = 31 mg 
näkkileipä, ruis 104 
näkkileipä, maito-täysjyvä 96 
ruisleipä 86 
sekaleipä 84 
1 pala = 30 g = 25 mg 
täysjyvävehnäleipä 83 
sämpylä (vesitaikina) 74 
vaalea leipä 73 
grahamleipä 63 
korppu 63 
1 kpl = 15 g = 9 mg 
piparkakut 58 
1 kpl = 8 g = 5 mg 
pellavansiemenleipä 45 
MAUSTEET YM. 
kumina 154 
1 tl = 5 g = 8 mg 
lihaliemikuutio 139 
1 kuutio = 10 g = 14 mg 
ketsuppi 78 
1 rkl = 15 g = 12 mg 
piparkakkumauste 69 
1 tl = 5 g = 4 mg 
salaattimajoneesi 12 
MAKEISET, JÄÄTELÖT 
myslipatukka 95 
maitosuklaa 91 
suklaa 73 
nougat, tumma 59 
nougat, vaalea 56 
marsipaani 54 
hedelmäpurukumi 36 
vaniljajäätelö 20 
JUOMAT, ALKOHOLITON 
teelehdet 328 
pikakahvi 244 
papukahvi, jauhettu 101 
kofeiiniton kahvi, jauhe 99 
kaakao 98 
alkoholiton vaalea olut 56 
papukahvi, sakka 51 
kotikalja 24 
1 lasi = 2 dl = 48 mg 
Coca-Cola 13 
kahvi (100 ml) 4 
tee (100 ml) 2 
ALKOHOLIJUOMAT 
vehnäolut, hiivasakka 166 
munalikööri 68 
ravintola-annos 0,4 dl = 27 g 
sherry, medium 26 
ravintola-annos 0,8 dl = 21 mg 
Cinzano bianco 16 
olut, vaalea 15 
tuoppi 0,5 l = 75 mg 
pullo 3,3 dl = 50 mg 
täysolut, vaalea 13 
pilsneri 11 
1 pullo 3,3 dl = 36 mg 
maustamaton viina, 32 vol. % 0 
punaviini 0 
valkoviini 0 
samppanja 0 

Yleisesti ottaen ravinnossa ei saa olla liikaa puriineja, mutta ei myöskään liikaa kalsiumia, magnesiumia tai kaliumia. Perusravinnon on oltava mahdollisimman neutraalia ja uraattikiteiden sulatus ja neutralointi tapahtuvat lähinnä Halvalla ja diatsepaamilla joiden teho on helppo säätää. Emäksiset ruoka-aineet saattavat nopeutta sulamista liikaa ja seuraukset saattavat olla erittäin epämiellyttäviä tai jopa vaarallisia.